Astuit yllättäen polulleni.
Myötäsi tuli ilo,
rakkaus,
ja elämä.
Vain hetken pienen,
sylissäs sun.
Olin elossa.
Vapaaksi,
rakkaudesta,
sinut päästin.
Ei oikeutta
minulla sinuun ollut.
Toisen olin,
vahvasti siteissäin.
Tunteet,
nuo liekehtivät,
tukahdutin,
kuoreni alle piilotin.
Heräävätkö lie koskaan enää?
Sen vain kohtaloin tietävä on.
Niin...
Tietävä on.
- Enna Salonen -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti